Hopsansaa!
Koska soitammekin hyvin rajatonta musiikkia, niin emme myöskään tässä blogissa jää tahmaamaan mihinkään normaaleihin soveliaisuuksiin, joten arvostelenkin muutaman muun bändin keikat tässä.
For The Imperium (+ Green Light Factory) @La Barre/Joensuu 19.3.2010
Keikkapaikkana La Barre oli uusi tuttavuus ja emme kaverini Dr.Räsäsen kanssa osanneet odottaa oikein mitään kyseiseltä paikalta. Yläkerrassa oli ns. soittolava, joka oli maksimissaan 7m2 suuruinen. Eli ei iso. Muutenkaan paikka ei ehkä tunnelmaltaan ollut mikään hevimusiikkiin tehty ja valaistuskin oli suoraan sanottuna susi.
Yleisöä lämmensi GLF, joka paikallisena bändinä oli kamppeensa kasannut pienimuotoiselle lavalle. Soolokitaristi tuli repun kanssa ja löi yksittäisiä efektipedaaleja aika nipun lattialle lavan ulkopuolelle. Ei ollut minkäänlaista tietoa musiikkityylistä, mutta kasariprogemetalliahan sieltä sitten tuli. Aivan hyvä demotason bändi, mutta jotain siitä silti jäi puuttumaan.
+ Led Zeppelin-paidat kitaristeilla.
+ hyvää yhteensoittoa.
+ hyvä naislaulaja.
- pikkuisen korneja progepätkiä, mutta proge kai aina on vähän kornia. Ainakin kasariproge.
- turhan pitkiä biisejä.
- hiukan amatöörimäiset välispiikit.
For The Imperium 4,5/5
Tämän bändin musiikkiin oli tullut hyvin pieni tutustuminen tehtyä ja alkuodotus oli jotain "Rage Against Machine kohtaa Soilworkin"-tyyppistä mätkettä. Oikeastaan eniten kiinnosti nähdä soittajat livenä, sillä hyvin mystisen kuvan ovat itsestään eri medioissa rakentaneet nämä tyypit.
Bändi tuli lavalle ja kaverini kanssa hämmennyimme: laulajan näköinen olikin basisti, kitaristi näytti liian jääkiekkoilijalta ollakseen hyvä, rumpali ihan naapurinpoika ja laulaja tiukkailmeinen mieshenkilö. Jotain laulaja siihen huuteli Matti Vanhasesta ja sitten tuli muutama räväkkä bassovoittoinen sointu ja koko touhu stoppasi. Soittajat odottavat pitkän aikaa samassa asennossa... Laulaja huikkaa rumpalille: "Anna joku tempo!" ja rumpali antaa jotain hidasta. Klikki neljään ja aivan järjetöntä paahtoa kajahtaa yleisöön. Tempo on miljoona ja soitto vähintäänkin ammattimaista, jopa lähellä virtuoosimaista. Rumpali hakkaa ILMAN tuplapedaaleja sellaista tykitystä, että voi vain ihmetellä. Basisti noin 30-kiloisena rastamiehenä ottaa yleisön sellaisella asenteella, että lähes pakko lähteä mukaan. Kitaristi on lätkänpelaaja-lookista huolimatta vallan taitava ja laulajan ääni on komeaa kuultavaa.
Musiikki jatkuu samanlaisena, poukkoilevana, mutta kasassa pysyvänä kaaoksena noin puoli tuntia. Sitten pari encore-biisiä ja se on siinä. Katsomme kaverimme kanssa toisiamme todeten: "Ei hemmetti." ja lähdemme pois. Keikka veti sanattomaksi. Vaikka tämä hehkutus tuntuu yliampuvalta, niin turhaan se ei sitä ole. Bändi otti pienen, suhteellisen ankean ja epäsopivan yleisön täydellisesti hanskaansa. Jos paikallinen 40-v deeku menee pogoamaan eturiviin, niin pitäähän siihen nyt vähän olla karismaa. Outoa on jos tästä bändistä ei kuulla. Käykää ihmeessä katsomassa
+ pirun taitavat soittajat.
+ tarttuvia, muttei tylsiä biisejä.
+ ääretön lava-asenne.
- pieni lava.
- melko ankea valaistus.
- liian vähän yleisöä.
Stam1na @Kellari/Joensuu 10.4.2010
Aikamoisessa flunssassa lähdettiin sitten kaveriporukalla Stam1naa katsomaan. Kellari paikkana on tunnelmaltaa hyvä keikkapaikka, mutta akustiikaltaan ei välttämättä paras hevibändeille. Tiiliseinissä nimittäin kaikuupi. Levyt oli kuunneltu ja keikalta odoteltiin paljon. Kellarin iso bonus on se, että soittolistoina pyörii tosi hyvin valikoituja biisejä: Porcupine Tree, Opeth, Paradise Lost, Meshuggah, Devin Townsend ja yllätyksenä Impaled Nazarenen Winter War. Kuitenkin aikalailla kuulijakuntaan sopivia lurituksia.
Jokseenkin huumoripainotteinen intro alkaa soimaan. Stam1nan miehet kulkevat jäyhinä kohti lavaa ja kun intro loppuu, lähtee Piste, jolta ei ollut paluuta soimaan. "Aika lujaa tulee!", oli kaverini Anssin kommentti ekan biisin jälkeen. Niin tuli. Aivan liian kovaa. Oikeastaan ei hyvätkään tulpat päässä kuulunut kuin basso ja rummut. Laulusta jotain, mutta kitaroita ei. Soolot kuuluivat. Tämä latisti kyllä fiilistä. Ehkä eturivissä hyppien olisi enemmän irti saanut soundeista, mutta keskivaiheille ei tahtonut saada selvää. Tämä ongelma on ennenkin ollut Stam1nan keikoilla. Miksaus ei kohtaa soittotaitoja ja musiikkityyliä. Blastbeat-kohdissa rummut puskee kaiken yli.
Rauhallisemmat suvantokohdat toimivat hienosti ja koskettimet kuulostaa hyvältä. Yleisö on fiiliksissä ja Hyrde ottaa kontaktin oikein hienosti. Se on jännä, miten saa keikoille noin iloisen ja hilpeän meiningin vaikka sanoitukset ovat aika raakoja. Keikan huippuhetki itselleni oli Viisi Laukausta Päähän, ja ihmiset suorastaan nauroivat, vaikka iloinen se biisi EI ole. Uuden lätyn kipaleita tuli mielestäni liian vähän. Ei tullut Tsunamia, vaikka kovasti odotin. Bändi tai ainakin hyrde on kantaaottavampi kuin moni luulee tai tajuaa. Ihmeellinen Hare Krishna-läppä kulki läpi koko keikan ja siinä varmasti oli joku päänauonta kyseessä. Keikka ei kuitenkaan ollut ikimuistoinen. Tunnelmaa laski kyllä aika kova flunssa, mutta silti odottaisin Stam1nalta todella hyviä soundeja edes jollekin keikalle. Arvosana 3+/5.
+ Iloinen tunnelma.
+ Taitava bändi.
+ Hyvin otettu yleisö.
- Paskat soundit.
- Liian kova äänentaso.
- Liian vähän uuden levyn biisejä.
Semmonen paketti. Yritän viikonloppuna saada jotain videontynkää tänne sivuille. Tuli muuten mieleen, että Pete ja Jorikin on entisiä jääkiekkoilijoita ja silti aika taitavia soittajia... Ehkä sillä ei olekaan merkitystä.
-Tomi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti