The Dream is Dead

Voitaneen sanoa, että aloitan oman kirjoittelun tälle blogille melko surullisena päivänä, Steelen Petteri on nyt rajan tuolla puolen.

Type o Negative on, tai ehkä oli, ainakin oman musiikillisen kasvamisen suurimpia tapauksia. Pete toi Pyylammen veljeksille October Rustin lainaan ja alkuällötyksen jälkeen suhinat, Steelen ääni ja Silverin synat vei yläastepojun sydämen. Myös tuotannoltaan kyseinen levy on ykköskamaa. October Rustin jälkeen olen seurannut bändin liikkeitä melko tarkasti; välillä ihastuen, toisinaan vihastuen.

Kaiken kaikkiaan Steele oli oikea ja aito esikuva ja sen vuoksi tiedän, että osalle Ruuhia 15.4.2010 tulee olemaan jollain tavalla ikävä ja surullinen päivä.

"Nettie, no need to cry"

-Sami


Tässä yksi hyvä bändi-esimerkki mihin Samin kautta tutustuin. Ja juurikin silloin yläaste-ikäisenä, October Rustin myötä (Petriä kai täytyy kiittää myös). On tunnelmaltaan aika lyömätön levy ja suht monena iltana soi nukahtamismusiikkina silloin kauan sitten.

"Oh how I hate the morning"

-Jori


Okaiset risut levyn kannessa tekivät October Rustista jotensakin mystisen levyn Petrin levyhyllyssä. Siihen aikaan Petellä oli todella laadukkaat äänentoistovehkeet ja usein kävikin niin, että levyn ostaessani menin sitä Huhtalaan kuuntelemaan. Siellä kuunneltiin tätäkin bändiä useaan otteeseen ja nimenomaan October Rustin hämyiset efektit ja outo äänimaailma vetosi. Steelen kuoleman myötä kuolee myös Type O Negative. Ei sitä vain voi olla ilman Steelen ääntä. Harmittaa, koska TON:nin levy oli aina jonkinlainen odotuksen kohde. Omassa soitossani ainakin kuulen bändin vaikutuksen.

"Life is coming to an end,
So says me, me wiccan friend,
Nature coming full circle."

-Tomi

Keikka-arvostelu: Stam1na & For The Imperium

Hopsansaa!

Koska soitammekin hyvin rajatonta musiikkia, niin emme myöskään tässä blogissa jää tahmaamaan mihinkään normaaleihin soveliaisuuksiin, joten arvostelenkin muutaman muun bändin keikat tässä. 

For The Imperium (+ Green Light Factory) @La Barre/Joensuu 19.3.2010

Keikkapaikkana La Barre oli uusi tuttavuus ja emme kaverini Dr.Räsäsen kanssa osanneet odottaa oikein mitään kyseiseltä paikalta. Yläkerrassa oli ns. soittolava, joka oli maksimissaan 7m2 suuruinen. Eli ei iso. Muutenkaan paikka ei ehkä tunnelmaltaan ollut mikään hevimusiikkiin tehty ja valaistuskin oli suoraan sanottuna susi.

Green Light Factory 3/5

Yleisöä lämmensi GLF, joka paikallisena bändinä oli kamppeensa kasannut pienimuotoiselle lavalle. Soolokitaristi tuli repun kanssa ja löi yksittäisiä efektipedaaleja aika nipun lattialle lavan ulkopuolelle. Ei ollut minkäänlaista tietoa musiikkityylistä, mutta kasariprogemetalliahan sieltä sitten tuli. Aivan hyvä demotason bändi, mutta jotain siitä silti jäi puuttumaan. 

+ Led Zeppelin-paidat kitaristeilla.

+ hyvää yhteensoittoa.

+ hyvä naislaulaja.

- pikkuisen korneja progepätkiä, mutta proge kai aina on vähän kornia. Ainakin kasariproge.

- turhan pitkiä biisejä.

- hiukan amatöörimäiset välispiikit.

For The Imperium 4,5/5

Tämän bändin musiikkiin oli tullut hyvin pieni tutustuminen tehtyä ja alkuodotus oli jotain "Rage Against Machine kohtaa Soilworkin"-tyyppistä mätkettä. Oikeastaan eniten kiinnosti nähdä soittajat livenä, sillä hyvin mystisen kuvan ovat itsestään eri medioissa rakentaneet nämä tyypit. 

Bändi tuli lavalle ja kaverini kanssa hämmennyimme: laulajan näköinen olikin basisti, kitaristi näytti liian jääkiekkoilijalta ollakseen hyvä, rumpali ihan naapurinpoika ja laulaja tiukkailmeinen mieshenkilö. Jotain laulaja siihen huuteli Matti Vanhasesta ja sitten tuli muutama räväkkä bassovoittoinen sointu ja koko touhu stoppasi. Soittajat odottavat pitkän aikaa samassa asennossa... Laulaja huikkaa rumpalille: "Anna joku tempo!" ja rumpali antaa jotain hidasta. Klikki neljään ja aivan järjetöntä paahtoa kajahtaa yleisöön. Tempo on miljoona ja soitto vähintäänkin ammattimaista, jopa lähellä virtuoosimaista. Rumpali hakkaa ILMAN tuplapedaaleja sellaista tykitystä, että voi vain ihmetellä. Basisti noin 30-kiloisena rastamiehenä ottaa yleisön sellaisella asenteella, että lähes pakko lähteä mukaan. Kitaristi on lätkänpelaaja-lookista huolimatta vallan taitava ja laulajan ääni on komeaa kuultavaa. 

Musiikki jatkuu samanlaisena, poukkoilevana, mutta kasassa pysyvänä kaaoksena noin puoli tuntia. Sitten pari encore-biisiä ja se on siinä. Katsomme kaverimme kanssa toisiamme todeten: "Ei hemmetti." ja lähdemme pois. Keikka veti sanattomaksi. Vaikka tämä hehkutus tuntuu yliampuvalta, niin turhaan se ei sitä ole. Bändi otti pienen, suhteellisen ankean ja epäsopivan yleisön täydellisesti hanskaansa. Jos paikallinen 40-v deeku menee pogoamaan eturiviin, niin pitäähän siihen nyt vähän olla karismaa. Outoa on jos tästä bändistä ei kuulla. Käykää ihmeessä katsomassa

+ pirun taitavat soittajat.

+ tarttuvia, muttei tylsiä biisejä.

+ ääretön lava-asenne.

- pieni lava.

- melko ankea valaistus.

- liian vähän yleisöä.

Stam1na @Kellari/Joensuu 10.4.2010  

Aikamoisessa flunssassa lähdettiin sitten kaveriporukalla Stam1naa katsomaan. Kellari paikkana on tunnelmaltaa hyvä keikkapaikka, mutta akustiikaltaan ei välttämättä paras hevibändeille. Tiiliseinissä nimittäin kaikuupi. Levyt oli kuunneltu ja keikalta odoteltiin paljon. Kellarin iso bonus on se, että soittolistoina pyörii tosi hyvin valikoituja biisejä: Porcupine Tree, Opeth, Paradise Lost, Meshuggah, Devin Townsend ja yllätyksenä Impaled Nazarenen Winter War. Kuitenkin aikalailla kuulijakuntaan sopivia lurituksia.

Jokseenkin huumoripainotteinen intro alkaa soimaan. Stam1nan miehet kulkevat jäyhinä kohti lavaa ja kun intro loppuu, lähtee Piste, jolta ei ollut paluuta soimaan. "Aika lujaa tulee!", oli kaverini Anssin kommentti ekan biisin jälkeen. Niin tuli. Aivan liian kovaa. Oikeastaan ei hyvätkään tulpat päässä kuulunut kuin basso ja rummut. Laulusta jotain, mutta kitaroita ei. Soolot kuuluivat. Tämä latisti kyllä fiilistä. Ehkä eturivissä hyppien olisi enemmän irti saanut soundeista, mutta keskivaiheille ei tahtonut saada selvää. Tämä ongelma on ennenkin ollut Stam1nan keikoilla. Miksaus ei kohtaa soittotaitoja ja musiikkityyliä. Blastbeat-kohdissa rummut puskee kaiken yli. 

Rauhallisemmat suvantokohdat toimivat hienosti ja koskettimet kuulostaa hyvältä. Yleisö on fiiliksissä ja Hyrde ottaa kontaktin oikein hienosti. Se on jännä, miten saa keikoille noin iloisen ja hilpeän meiningin vaikka sanoitukset ovat aika raakoja. Keikan huippuhetki itselleni oli Viisi Laukausta Päähän, ja ihmiset suorastaan nauroivat, vaikka iloinen se biisi EI ole. Uuden lätyn kipaleita tuli mielestäni liian vähän. Ei tullut Tsunamia, vaikka kovasti odotin. Bändi tai ainakin hyrde on kantaaottavampi kuin moni luulee tai tajuaa. Ihmeellinen Hare Krishna-läppä kulki läpi koko keikan ja siinä varmasti oli joku päänauonta kyseessä. Keikka ei kuitenkaan ollut ikimuistoinen. Tunnelmaa laski kyllä aika kova flunssa, mutta silti odottaisin Stam1nalta todella hyviä soundeja edes jollekin keikalle. Arvosana 3+/5.

+ Iloinen tunnelma.

+ Taitava bändi.

+ Hyvin otettu yleisö.

- Paskat soundit.

- Liian kova äänentaso.

- Liian vähän uuden levyn biisejä.

Semmonen paketti. Yritän viikonloppuna saada jotain videontynkää tänne sivuille. Tuli muuten mieleen, että Pete ja Jorikin on entisiä jääkiekkoilijoita ja silti aika taitavia soittajia... Ehkä sillä ei olekaan merkitystä.

-Tomi

Linkkejä lisätty!

Haa!

Lumi sulaa ja kohta saadaan veneet vesille. Itse asiassa vettä on jo sen verran, että ruuhta kaivataan monella suunnalla. Iloksenne lisäilimme linkkejä tuohon oikeaan laitaan. Siellä pääsee monessa paikassa nyt Ruuhiin käsiksi. Seuraavaksi varmastikin luvassa jonkinlaista videota tänne sivustolle.

Ruuhet on myös alustavasti suunnittelemassa sellaista tempausta, jollaista Suomen maalla ei juurikaan ole ennen nähty. Siitä kuitenkin infotaan projektin edetessä. 

Jos mieleenne tulee, mitä kaipaisitte Ruuhilta, Ruuhien jäseniltä tai vaikka tänne sivuille, niin rohkeasti vain postia ja kommenttia. Sähköpostihan löytyy ja se on ruuhetposti(at)gmail.com, myös kommenttien kautta voimme kommentoida. Lähettäkää ehdottomasti myös ideoita jutuille, kirjoituksille ja muulle materiaalille.

Nasakkaa kevättä!

Musaakin tarjolla!

Nyt löytyy sitten jo musaakin tästä blogista. Alkuun vain demon biisit, mutta lisätään sitten paloja uudesta materiaalista kunhan ehditään.


EDIT: Ja nyt se sitten jo toimiikin. Kivemmasti kuuluu, kun ei ole pelkästään privaattijaossa!=)

Arvostelu: Stam1na - Viimeinen Atlantis

Jotta jotain sisältöä tänne tulisi, niin aloitan levyarvostelujen kirjon Stam1nan Viimeisestä Atlantiksesta. Näin siksi, että lupasin kyseisen kirjoitelman aiemmin täällä toisaalla. Eli tästä se lähtee:

Stam1na - Viimeinen Atlantis

Levy on Stam1nan neljäs. Ensimmäinen levy oli läpimurtoa suomi-trashilla, toinen levy oli hyvinkin Devin Townsend-tyyppistä trash-progemättöä ja kolmas sitten hyvin kuivilla ja raa'oilla soundeilla tehty mättölevy. Itse pidin näistä kaikista, mutta ehkä kuitenkin eniten toisesta levystä, vaikka kanadalaisvaikutteet kuuluivatkin melkoisen selkeästi läpi. Kaikki levyt olivat erilaisuudestaan huolimatta nostaneet Stam1nan suomimetallin kärkeen ja ihan ehdottomasti nostamaan 90-luvulla nuupahtanutta trash-genreä. Vanhan Metallican tapaan tarjoiltavat progevaikutteetkin upposivat taas yleisöön. 

Tämä levy lennähti levykauppoihin helmikuussa 2010. Itse sain levyn spesiaalipainoksen Samilta myöhästyneenä joululahjana. Erikoislevy on itse asiassa oranssi kirjanen, joka muistuttaa lentokoneiden mustaa laatikkoa. Musta laatikkohan on siis oikeasti oranssi. Kirja sisältää komeita kuvia nauhoituksista ja lyriikat + muuta sälää. Hieno se on! 

Levy aukeaa minulle kahtena tarinana: reaaliaikaisena maailman viimeisen miehen kertomuksena siitä, kuinka kaikki muutamassa hetkessä loppuu sekä vertauskuvallisena ilmastonmuutoksen ja maailmantilanteen setvimisenä. Eli kyseessä on teemalevy. Esittelen nyt kuitenkin viimeisimmän biisi biisiltä ja lopuksi teen jonkun yhteenvedon. Eli käsitteet auki ja loppuun vasta pohdinta.

1. S.O.S. (Salatkaa Oma Sijaintinne) - 3.5/5

Introksi luokiteltava mahtipontinen ja lyhykäinen biisi. Yhden soinnun kompitusta ja päähän tarttuva rumpukomppi. Päälle puhutaan (ja karjutaan) sanoja, joissa on vivahteita Sir Elwoodin Viimeisellä Rannalla tunnelmasta. Tällä kertaa kuitenkin ollaan yksin. Eli setäkään ei ole enää siellä liiterissä. Puolivälin riffi ja karjunta muistuttaa erittäin suuresti meidän omaa Salaseura-biisiä. Kappale herättää mielenkiinnon levyn muista biiseistä.

2. Piste, Jolta Ei Ollut Paluuta - 3/5

Kappale lähtee käyntiin teknisellä kikkailuriffillä ja sanoitukset lainailevat nykypäivän huuhaa-tv-ohjelmia ja tyhjäpäiväistä median seurantaa. Olen aina pitänyt Stam1nan tavasta johdattaa kuulija kertosäkeeseen eli musiikkislangilla pre-chorus on monesti oikeinkin toimiva. Kertosäkeessä kuuluvat oikeastaan ensimmäistä kertaa bändin uuden kosketinsoittajan taustamatto. Kertosäkeen tausta kuulostaa vähän Stratovariuksen Playing With Firen kertosäkeeltä, mutta Hyrden voimakas ja vaivattomasti ulostulviva ääni on kyllä paremman kuuloista kuin Kotipellon vähän väkinäinenkin korkealta kailottaminen. Väliosan peruskompitus on kyllä hiukan tylsähkö, kuten myös soolo. Soolon tausta kaipaisi minun mielestäni niitä koskettimia. Vaikka itse soitankin koskettimia, tungen niitä hyvin säästeliäästi soolojen taustoille. Tähän se kuitenkin sopisi. Kertosäe jää päähän, mutta muuten on toivomisen varaa.

3. Pakkolasku - 3/5

Vuoroon pärähtää sinkkubiisi. Jostain syystä Stam1nan sinkkubiisit eivät koskaan ole olleet minun suosikkeja. Tämäkin on suhteellisen simppeli, sisältäen tietenkin todella tarttuvan kertosäkeen. Kertosäkeen pianopimputtelu on minun mieleeni hiukan kornin kuuloista, mutta onneksi se on miksattu aika taustalle. Tässä biisissä Pexin kitarasoolo on kuitenkin rautaa ja Kill 'Em All-tyyppinen ylinopea rocktilutus toimii hyvin. Hyrde viljelee vähän turhankin paljon Hynysmäisiä laulumaneereja, mutta kappale kuitenkin kantaa itsensä loppuun asti. Hynynen, muuten esiintyy Stam1nalle tyypillisessä hörhöilyvideossa pahiksena. Videossa on kuitenkin syvällinenkin tarkoitus, vaikka se jää vähän sammakkomiesmäisten olioiden varjoon. Kyllä tätä haluamattakin hyräilee kuuntelun jälkeen. "Tätä ja tätä ja tätä!"

4. Jäteputkiaivot - 4.5/5

Levy lähtee hurjalla poljennolla käyntiin ja sisältää Slayer-tyyppistäkin vauhtia ja mätkettä. Ei uskoisi että "viihdyttävä paska"-termi toimisi kertosäkeessä, mutta toimii se. Kake on kovettu rumpali ja pätkii kyllä suhteellisen tarkkaan kattiloitaan. Levyhän on vissiin melko livenä purkitettu ja soittotaito kyllä kuuluu. Kertosäkeen yksinkertanen kosketinmatto on minun mieleeni ja hyvinkin samaa tyyliä kuin omat sävellykseni. mättökitaroinnin päälle tai taustalle kuultu lyhyt jazzpiano-liplatuskin on paikallaan ja viimeiseen kertoon lähettävä melko yksinkertainenkin nostatus pelkällä kitaralla on kyllä tuottajasilmällä arvioiden oikeassa paikassa. Biisin nimi jatkaa Väkivaltakunta- ja Muistipalapelit-kappaleiden oivallussarjaa. Yksi levyn suosikkikappaleita.

5. Maalla, Merellä, Ilmassa - 4/5

Taas ollaan introssa vähän käyty Devinin kaapilla. Lyriikat ovat minun mieleeni kyllä. Varsinkin kertosäkeen sanoitustyö on ollut oivallista. Soolo-osio on toki taidokasta ja puolivälin diskokomppi saa suupielet nousemaan. Kuitenkin soolon jälkeinen rauhallinen kohta on kappaleen huippuhetki ollen todella kaunista progelaulantaa. Viimeistään tässä todistetaan, että Hyrde osaa laulaa hiljaakin. Perussimppeli biisi.

"Sinä päivänä ajoradoilla makasi ennätyspaljon raatoja.

Etäisten saarivaltioiden yhteydet katkaistiin, öljy loppui.

Happosateisten jokien varsilla vaelsi lapsia ilman vaatteita.

Pakeni lääkärit yli rajojen, Rikkaat suojiin kaupunkimaastureiden."

6. Elämän Tarkoitus - 3/5

Duurivoittoista perusmetallia. Väliin on onnistuttu kuitenkin saamaan perkuleen ärsyttävä Katrihelenajoulukellot-syntikkapätkä, joka pilaa omaa nautintoani jonnin verran. Biisi etenee Helloweenin progempien biisien tapaan aika vauhdikkaasti ja väliosiossa on hyvin paljon Steve Vaitakin. Lyriikat ovat vähän päämäärättömät, mutta lopussa on muutama lause, joka jää hyvin päähän. Pirun hyvä pre-chorus ja tarttuva kertosäe jälleen kerran. Ei kuitenkaan yllä ihan kärkikastin tasolle.

7. Viestintuoja - 3.5/5

Synkillä, mutta ehkä vähän käytetyillä soinnuilla alkaa tämä kipale. Tunnelma on suoraan Spielbergin War of the Worldsista ja kertojaksi voisi kuvitella Tom Cruisen. Kertosäe soi loppupäivän päässä ja haikeudessaan se on hienoa kuultavaa. Pieni toivonkipinä ja Kaken nasakat kompit tekevät tästä täydellisen juoksubiisin. Soolot ovat jälleen taitavia, mutta hieman tylsiä.

8. Rikkipää - 2.5/5

Tämä tuotos alkaa hyvinkin samalla lailla kuin tämä. Eikä se minua haittaa, jotenkin on vaan aina tarve etsiä samanlaisia kohtia muista biiseistä. Esimerkiksi Stellan edellisestä levystä löysin ainakin viisi kohtaa, joille oli joku lähes samanlainen vastine omassakin musiikkivarastossa. Kertosäkeen melodia toimii, mutta jotenkin kappale kuulostaa siltä kuin valmiin sanoituksen sanat olisi ollut pakko saada mahtumaan vähän liian pienelle matkalle. Ehkä epäselvin biisi kaikista. Enkä muuten tykkää Orchestra Hitistäkään yhtään. Missään. Eli se on tuo soundi, millä tuossa soitetaan.

9. Tsunami - 4.5/5

Vähän tämä biisin nimi aluksi epäilytti. Vähän sama kuin laittaisi Love Song. Kuitenkin biisistä muodostui toinen omista suosikeistani. Ehkä progein levyn biiseistä. Lisäarvoa tietysti antaa viittaukset juoksuharjoittelusanastoon lyriikoissa. Jonkun verran on pätkiä Devinin Ants-biisistä. Mutta onhan pojat pirullisen taitavia soittelemaan raskasta musiikkia. Väliosan nouseva lauluosiokin on todellisuudessa huomattavan vaikea suoritus ja on hemmetin hauska nähdä miten kohta menee livenä. Toivottavasti ei pelkällä karjunnalla ohiteta. Uhkaava mäkivetojen tunnelma ja se ei koskaan ole pahasta. Aaltojen äänet lopussa on käytetty klisee, mutta teemalevyihin tuollaiset sopii. Veikkaan, ettei tämä kuitenkaan valtaosalle toimi ollenkaan.

"Kuolemasta kuolemaan antibiootit estivät yhä uudestaan.

Haluan levätä, en juosta enää, kliimaksien intervallit jättää.

Vedän, vedän, vedän ,vedän happea ja ehkä jaksan metrin.

Juhlistaisin lepoa, kuolemaa, ei, ei, haluan sittenkin taistella kilpailussa täällä. Hukkuvan planeetan pinnan yllä."

10. Eloonjäänyt - 4.5/5

Ja tahti eikun kiihtyy vaan. Eloonjäänyt alkoi vähän turhankin tylsästi ja pelkäsin jo jotain hidasta Kotiteollisuus.kopiota, mutta ehei. Loistavaa mätkettähän sieltä tuli. Alussa on siistiä kilinää, se kuulostaa vähän pellin kuvulta, mutta tulee todennäköisesti syntikasta. Kertosäkeen sello, jota muuten soittaa Apocalyptica-jamppa Perttu Kivilaakso, on aivan mahtava. Olit Poju muuten oikeassa sen suhteen. Kertosäkeen laulumelodia on hieno (ja sen hienoutta lisää sen samankaltaisuus oman sävellykseni kanssa). Ja juuri kun luulet, että biisi loppuu niin loppuun tulee hullu mättöpätkä. Oikein.

11. Viimeinen Atlantis - 2/5

Viimeistä viedään. Jotenkin en ole velipoikani tavoin koskaan pitänyt Stam1nan hitaista biiseistä. Ne ovat vähän latteita. Tässä onneksi on oikeasti yritystä. Sanojen idea on hieno, mutta en tiedä onko toteutus kuitenkin vähän kökkö. Vähän latuska tämä kaikesta huolimatta on. Vaikka alun tarkoituksellinen epävireisyys vaihtuu lopun tukutukustratopoljentoon, niin joku tässä jää odottamaan itseään. Tästä voisi nyt sanoo sen vihoviimeisen "ihan ookoon".

Levy on sitten käyty läpi. Minun mielestäni kuitenkin hyvä lätty on kyseessä. Kovan paikan edessä ovat seuraavan levyn tullessa. Mitäs sitä voisi seuraavaksi keksiä. Jotenkin toivoisi muutaman vuoden taukoa, mutta paineet takoa kuumaa rautaa ovat varmaan liian kovat. Paskaksi siis veikkaisin tulevaa. Hienot soundit, ovela teema, tämän hetken tasokkain kotimainen metallibändi. Taas tehdään vähäksi aikaa trashista valtavirtaa ja sitten se taas sammuu. Antakaa tälle levylle kaksi kuuntelukertaa. Jos ei sittenkään toimi, niin kuunnelkaa vielä kolmas.

- Tomi